Archie Kempin muistelmat

Tämän blogin kirjoittaa Janette Orre mutta tarinat on Artsi papan

Artsi pappa on 31v ex ravuri jaa yhtesitä taivalta on 19 vuotta

25.4.1998 meidän yhteinen taival alkoi , olin silloin niin nuori vielä enkä pahemmin ymmärtänyt ratsuhommista joten yhdessä opittiin minä ja Mamma. Näitten kirjoitusten kautta haluan jakaa minun muistoja tiedän että aikani voi koittaa koska tahansa joten tällä tavalla elän aina ja ikuisesti .....

Tavattiin pienellä tallilla Talmassa missä olin tullut ylläpitoon kaveriksi Starmin nimiselle lv ruunalle tai sitä santottiin Pöpöksi. Pöpö oli minun hyvä kaveri. Yhdessä maastoiltiin ja tarhailtiin. Erottomat kaverit voisi sanoa.

Mamma tais ihastua minuun heti ja ei mennyt pitkään kun Mamman mies Keijo (Pappa) osti minut häälahjaksi Mammalle ja siitä se sit lähti , niin kuin sanotaan.

Onnen aikoja ja opittiin puolin ja tosin toisistamme. Hurjan hauskoja maastoja mentiin ja käytiin myös välillä Talman Tallilla moikkaamassa ja lainattiin kenttää.

Silloin ei vielä kirjoitettu päiväkirjaa se alkoi vasta vähän myöhemmin

tuli vuosi 1999 ja ystäväni alkoi sairasttelemaan enemmän ja enemmän ... olin huolissaan ja näin miten ihmiset yritti parhaansa auttaa häntä ... kovati yski ja ei saannut kunnolla henkeä .... koitti sit surun päivä ( 25.3.99 ) mitä oltiin jo aavistettu mutta oli vaikea hyvästella ystävää vaikka tiedämmen että tavataan vielä siellä missä ruoho on aina vihreä ja vesi raikas ... Hyvästi rakas ystävä , tulen perässä joku päivä....

Muutti tallille Arabi nimeltään Ammon Ra ja sitä sanottiin Arskaksi. Olin aluksi aika sekeptinen mutta osottauti ihan jees kaveriksi vaikka vähän erillainen olikin

Minä ja Pöpö

Minä ja Arska

Arskan kanssa päästiin viettämään oikein kunnon laidunkautta Metsäniityn tallilla mutta sen tarinan kerron joskus myöhemmin

Palataan vielä vähän tutustumis aikaan, Kouluratsastus ei ole helppoa ja monta mutkaa matkassa oli ja en nyt vaälttämättä ollut helpoin oppilas. Rakastan vauhtia ja jarrut oli välillä vähän hukassa , onneksi Mamma ei pelännyt vauhtia ja meidät tunnettiinkin aika vauhti hirmuina.

Pappakin opiskeli ratsastusta ja siitä lähti hänen "Hevoselämä" alkoi.

Tiedättekö muuten että sänkipellolla on mustia syviä kuiluja ja niitä ei voi ylittää ( kulotettuja alueita ) niihin on ihan pakko pysähtyä vaikka ihan täydestä laukasta ja yritin kovasti selittää asiaa Mammalle kun se istui pellolla minun edessä ... ei selässä ... hän ei vaan ymmärtänyt ....

Kotiin päin maastossa ei kannata laukailla , olette varmaan sen kuulleet no niin oli mammakin mutta hän ei ollut menossakaan kotiin vaan jatkaa matkaa eteenpäin ...olin eri mieltä ...onneksi Mamma päätyi turvallisesti auton ja piikkilanka aidan väliin ei kummankaan päälle .... ei laukattu sit enää kotiin päin ...

Maastossa voi kohdata hyvin pelottavia asioita esim metsän takaa voi tulla lauma valko/harmaa/ruskeita määkiviä hevossyöjä villapalloja ( lampaita ) silloin mamma oppi että osaan myös hypatä 2m sivuttain ...

Ei meillä koskaan ollut tylsää ei ja onneksi Mammalla on jonkin moinen huumoritaju vaikka oli aika temperamenttinen nuorena